Perinteitä kunnioittava, moderni kirjapaino
Porvoossa sijaitseva kirjapaino on toiminut jo yli 150 vuotta. Painotalon perusti Gustaf Leopold Söderström vuonna 1860.
Bookwell tuottaa ja markkinoi laadukkaita kirjapainopalveluita sekä kotimaahan että vientiin muun muassa Skandinaviaan, Englantiin ja Venäjälle. Vuonna 2011 yhtiön Porvoossa, Juvalla ja Jyväskylässä sijaitsevissa tuotantoyksiköissä painettiin 15.6 miljoonaa kirjaa. Yhtiön liikevaihto oli noin 25.9 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa työskenteli keskimäärin 250 henkilöä.
Monivärilinja ja sitomo toimivat Porvoossa, yksivärilinja Juvalla ja näiden lisäksi Bookwellilla on digipaino, joka sijaitsee Jyväskylässä. Monipuolinen sitomo tarjoaa lukuisia eri vaihtoehtoja vaativillekin töille ja digipainaminen tarjoaa kustannustehokkaan vaihtoehdon myös pienille painoksille. Meillä kirjasi saavat arvoisensa ulkoasun.
Kirjapaino Bookwell Oy on osa Sanomaa, Pohjoismaiden johtavaa mediakonsernia.